Suomi ei tarvitse Niinimäen tuulivoimaloiden sähköä

Sotkajärveläinen Juhani Pekkala ihmettelee, onko Hattulan kunta ajamassa itseään taloudelliseen giljotiiniin, jossa tuulivoimatuotot eivät toteudu ja kunta häviää merkittävästi, koska vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat eivät investoi alueella eivätkä palvelut kehity. Kirjeessään Hattulan valtuutetuille Juhani kuvaa, miksi Suomi ei tarvitse Hattulan tuulivoimaloita ja miksi niiden kaavoittaminen ei ole Hattulan kunnallekaan sen aiheuttamien riskien arvoista. Arvon valtuutetut, … Jatka artikkeliin Suomi ei tarvitse Niinimäen tuulivoimaloiden sähköä

Hämeen Härkätie kulki talvisin läpi koko Etelä-Hattulan

Hannu Myllymäen sukujuuret ovat syvällä Etelä-Hattulassa. Se on saanut hänet tutustumaan Etelä-Hattulan, Hämeen Härkätien ja erityisesti sen talvitien historiaan. Lue Hannun kirjoitus Hattulan valtuutetuille ja opi, miten merkittävä rooli Hattulalla ja Etelä-Hattulalla on ollut koko Hämeen alueen kehityksessä. Arvon valtuutetut, Olen Hannu Myllymäki. Olen syntynyt Länsi-Hattulan Pelkolassa ja asunut aikuistumiseen asti vanhan kolmostien kupeessa Hakimäessä. … Jatka artikkeliin Hämeen Härkätie kulki talvisin läpi koko Etelä-Hattulan

Onko Myrsky Energia Hattulalle luotettava kumppani?

Leena Nummelin on tutkinut Niinimäen tuulivoimaloiden hankekehittäjän toimintaa ja tilinpäätöksiä ja kysyy, täyttääkö Myrsky Energia julkishallinnon kumppanille asetetut kelpoisuusvaatimukset? Lue alta Leenan kirje Hattulan kunnan valtuutetuille. Arvon valtuutetut, Olen Leena Nummelin kesämökkiläinen Takajärven Könnönlahdelta kesästä 1957. Olen saanut lähes 70 vuotta nauttia kesämökillä olosta. Olen saanut uida erinomaisessa kunnossa olevassa järvessä, syödä kaloja ja paikallisia … Jatka artikkeliin Onko Myrsky Energia Hattulalle luotettava kumppani?

Tuulivoimapäätös on myös kansallismaisemapäätös

Niinimäen tuulivoimaloiden voimajohtojen jatkosuunnittelua tehdään linjauksella, joka myötäilee Hämeen härkätietä ja sen valtakunnallisesti tärkeää maisema-aluetta. Päätöksen linjauksesta on tehnyt hanketoimija vastoin YVA-selvityksen johtopäätöksiä, vastoin ELY-keskuksen antaman perustellun päätelmän linjauksia ja vastoin annettuja mielipiteitä ja esim. Hämeenlinnan kaupungin vaatimuksia. Tuloksena on tilanne, jossa Hattulan valtuusto joutuu päättämään Hämeen härkätien kansallismaisemasta samalla, kun se päättää tuulivoimaloista. Kirjoitimme … Jatka artikkeliin Tuulivoimapäätös on myös kansallismaisemapäätös

Luontoylänkö 2030 -hanke alkaa ja vaikuttaa koko järviylängön alueella

Suomen Luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiirin Luontoylänkö 2030 -hanke alkaa vuodenvaihteessa. Hanke ajaa Hämeen järviylängön luonnon asiaa. Työryhmä kertoo, että se kehittää luontoa huomioivaa yhteistyötä yli kuntarajojen, tuottaa tietoa alueen luonnosta ja kehittämistarpeista, edistää luonnonsuojelua ja ennallistamista, lisää ihmisten tietoutta lähiympäristöstään ja tukee paikallisten osallisuutta luontoa koskevasta päätöksenteosta. Hanke sivuaa myös ylänköseudun kulttuuriperintöä. Tuulentuoma haastatteli hankeasiantuntija Johanna … Jatka artikkeliin Luontoylänkö 2030 -hanke alkaa ja vaikuttaa koko järviylängön alueella

Yhdistysten tuulivoimapalaute on ehdottoman vastustavaa

Kolmantena yhteenvetona Hattulan tuulivoimayleiskaavan luonnoksesta laadimme koosteen alueen yhdistysten antamista palautteista. Palautteissa korostuvat erilaiset puutteet tehdyssä työssä ja lisäselvityksiä kaipaavat kysymykset. Yhdistykset ilmaisevat myös selvästi vastustavansa tuulivoimaloita. Alla oleva Hattulan valtuutetuille lähettämämme kirje mielipiteistä. Arvon valtuutetut, Sain tietopyynnöllä käyttööni Hattulan alueella toimivien yhdistysten ja yksityishenkilöiden antamat palautteet koskien Niinimäen tuulivoimayleiskaavan kaavaluonnosta. Tein niistä tekoälyä hyödyntämällä … Jatka artikkeliin Yhdistysten tuulivoimapalaute on ehdottoman vastustavaa

Yksikään mielipiteen antaja ei ilmaissut tuulivoimahankkeelle tukea tai hyväksyntää

Niinimäen tuulivoimaloita koskeva kaavaluonnos oli nähtävillä 12.3. — 24.4.2025 Hattulan kunnan verkkosivuilla. Yksityishenkilöt kommentoivat kaavaluonnosta ahkerasti. Hattulan kunta sai melkein 200 mielipidettä. Mielipiteissä esitettiin monia huolenaiheita ja monia puutteita niin kaavaluonnoksessa kuin tehdyissä selvityksissä. Puoli vuotta on kulunut, mutta kukaan ei ole kertonut, minkälaista palautetta tuli tai kuinka ongelmakohdat aiotaan taklata. Nyt aineisto on saatu … Jatka artikkeliin Yksikään mielipiteen antaja ei ilmaissut tuulivoimahankkeelle tukea tai hyväksyntää

Viranomaisten tuulivoimalausunnot erittäin kriittisiä

Hattulan kunta pyysi keväällä 2025 usealta viranomaiselta lausuntoja koskien suunniteltuja Etelä-Hattulan tuulivoimaloita. Elinvoimalautakunta totesi silloin lausuntojen saapuneen, mutta muuten lausuntoihin tai annettuihin mielipiteisiin ei ole palattu, vaikka niiden saapumisesta on kulunut jo puoli vuotta. Niinpä teimme aineistosta ja tietopyynnöllä saamistamme mielipiteistä analyysin ja julkaisimme tulokset Hattulan kunnalle. Tässä kirjeessä käsittelemme viranomaispalautteita. Arvon valtuutetut, Sain tietopyynnöllä … Jatka artikkeliin Viranomaisten tuulivoimalausunnot erittäin kriittisiä

Ympäristölupa on kunnan työkalu kuntalaisten suojelemiseksi

Ympäristölupa pitää hakea, jos toiminnasta voi aiheutua ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai terveyshaittaa. Ympäristöluvista säädetään ympäristönsuojelulaissa. Luvan tarkoituksena on varmistaa, että toiminta on ympäristön kannalta kestävää ja että haitalliset vaikutukset pysyvät hyväksyttävällä tasolla. Mutta mitä ympäristölupa tarkoittaa tuulivoimarakentamisessa ja miksi kunnan kannattaa vaatia sen hakemista? Lue kirjeemme Hattulan valtuutetuille ja opi, miksi se on lopulta … Jatka artikkeliin Ympäristölupa on kunnan työkalu kuntalaisten suojelemiseksi

Etelä-Hattulan ylväs petolintu – Sääksi eli kalasääski

Etelä-Hattulassa ja muuallakin Hämeen järviylängön alueella on monia sääksen pesiä. Sääkset ovat paikka- ja parisuhdeuskollisia ja sääksipariskunnat tulevat usein joka vuosi aina samaan paikkaan pesimään. Sääksen pesimäpaikat ja niiden lähiympäristö ovat suojeltuja. Nyt tälle Kanta-Hämeen maakuntalinnulle on nousemassa uusi uhka: tuulivoimalat. Monet niistä rakennettaisiin sääksien ravinnonhankintamatkan varrelle rauhallisten soiden ja kalaisten järvien väliin. Lue alta … Jatka artikkeliin Etelä-Hattulan ylväs petolintu – Sääksi eli kalasääski